Kalastaja

On kesän ensimmäinen hellepäivä. Rooma +10, Pariisi +8, Mallorca +13, mutta Espoossa +28! Olisi mitä täydellisin päivä lähteä Ankkarockiin. Mutta ei, Maria ja Marco päättivät järjestää lapsensa kastajaisjuhlat juuri tänään. Juuri samana päivänä kuin on Ankkarock ja mitä mainioin festarisää. Niin ja sitten vielä krapulakin! Meni taas eilen vähän turhan myöhään. Tänään ei kenenkään pitäisi joutua laittamaan päällensä kauluspaitaa ja mennä istumaan pimeään kirkkoon. Mutta vaikka Petterin auto räjähtäisi tai talo palaisi tai krapula olisi kuinka paha tahansa, niin Petterin on mentävä, sillä Petteristä tulee lapsen kummisetä.

Auto on kuin sauna. Valkoisessa kauluspaidassa on kosteat läikät kainaloiden alla jo nyt. Petteri käynnistää auton, mutta ilmastointi on lakannut toimimasta ja matkan aikana valkoinen silitetty kauluspaita muuttuu märäksi rätiksi joka on liimautunut kiinni Petterin kaljavatsaa vasten. Autossa on hiostavaa, mutta Petteriä kuitenkin piristää ajatus, että Marco ja Marja ovat jättäneet Petterin vastuulle keksiä nimen lapselleen. Tehtävä on suuri, mutta Petteri on tuntenut niin Marcon kuin Marjankin saappaankokoisesta saakka ja he luottavat Petteriin. Tehtävä on aiheuttanut Petterille monia unettomia öitä, sillä tehtävä on yksin hänen vastuullaan ja Maria ja Marco saavat kuulla nimen vasta lasta kastettaessa. Viime yönä Petteri kuitenkin sai täydellisen idean, eikä häntä jännitä enää laisinkaan. Petteri tietää, että nimi on täydellinen ja se on varmasti jotakin aivan erilaista.

Petteri saapuu hiukan myöhässä. Suurin osa vieraista on jo saapunut. Marco juoksee parkkipaikalla Petteriä vastaan, myös hänkin on hiestä märkänä. Marco lausuu muutaman toruvan sanan Petterin myöhästymisestä, jonka jälkeen raahaa tämän sisään. Petteri on tyytyväinen, ettei Marco huomaa hänen olevan krapulassa.

Kirkko on sisutettu hienosti. Seinillä roikkuu erikokoisia ankkureita ja verkkoja ja kaikki elementit ovat kalastusaiheisia. Marco on vanhaa kalastajasukua, josta varmaan myös hänen innostuksensa kalastusta kohtaan on lähtenyt. Marcon sukunimikin on Kalastaja ja hän sanoo aina nimen olevan enne.

Tilaisuus alkaa. Nimi on yhä edelleen vain Petterin tiedossa, sillä Maria ja Marco halusivat säilyttää jännityksen loppuun saakka. Marco, Marja, Petteri ja Marjan ystävätär Katja asettuvat papin viereen alttarille. Pappi aloittaa ”Kastan sinut..” ja pitää tauon, jolloin Petteri kuiskaa papin korvaan keksimänsä nimen. Pappi katsahtaa Petteriä epäilevällä katsella, mutta jatkaa tajutessaan Petterin olevan tosissaan ”…Pekka Kalastajaksi”. Kirkossa tulee ensin kuolemanhiljaista, jonka jälkeen alkaa kova puheensorina. ”Mitä helv..! Marco huutaa. Marian silmät kostuvat. Petteri katselee ympärilleen, eikä ollenkaan ymmärrä, mitä oikein tapahtuu. Hän tuntee kovan iskun kohdistuvan päähänsä ja samassa kaikki pimenee.

Petteri avaa silmänsä, vain toisen silmänsä. Toinen silmä on niin turvoksissa, ettei hän saa sitä auki. Hitaasti hän nousee istumaan ja katselee ympärilleen. he ovat kirkon takahuoneessa. Marja ojentaa hänelle jääpalapussin ja Petteri painaa sen silmälleen. ”Mitä tapahtui? Missä Pekka on, mikä meni vikaan?” Petteri kyselee sekavana. Marco kävelee edes taas Petterin edessä. ”Tajuuksä ollenkaa? Miten sä voit olla noin tyhmä?” Hänen äänensä värisee. Petteri katsoo häntä silmiin koittaen viestittää, ettei ymmärrä mistä on kyse. ”En ymmär..” Hän koittaa saada sanotuksi, mutta Marco keskeyttää hänet. ”Mieti hei vähän. Pekka Kalastaja!” Petteri toistaa nimeä itsekseen päässään ”Pekka Kalastaja, Kakka Pelastaja.” Hänen ajatuksensa keskeyttää Marcon vihainen huuto. ”Mitä mä oon menny tekemään? Miten mä voin olla niin tyhmä, että annan sun päättää!” Hän huutaa ja nostaa kädet päänsä päälle. Maria istuu huoneen toisella seinustalla pää käsiin haudattuna.

Petteri pyytää anteeksi, nousee ja kävelee ulos katsomatta ketään silmiin. Hän kävelee kirkon puiston poikki autoonsa ja ajaa läheiselle rannalle. Taivas punertaa hiukan ja ilma on tyyni. Rannalla on Petterin lisäksi vain rakastunut nuori pariskunta. Petteri istahtaa hiekalle, upottaa varpaansa hiekkaan ja kaivaa käteensä taskumatin. Hän ottaa ryypyn ja kaatuu makaamaan selälleen. ”Urpot.” Petteri puhuu itsekseen. ”Tyhmä Marco, mitäs annoit mun keksiä sen nimen.” Petteri kuiskaa ja nousee istumaan. Hän katsoo taivaanrantaa, naukkaa huikan pullostaan ja jatkaa monologiaan. ”Olisit kunnon mies, etkä olis viime vuonna vieny sitä mun ylennystä, niin ei olis tarvinnu keksiä sun lapselle niin tyhmää nimeä.”