perjantai 19. helmikuuta 2010

Stalkkeri

Minä asun kaupungin kauneimmassa talossa. Ja minun taloni on aivan keskustassa. Talossani on neljä kerrosta, minä asun toisessa. Jokaisessa kerroksessa on kolme asuntoa, yhteensä siis 12 asuntoa. Minä olen asunut talossa 30 vuotta ja laskelmieni mukaan talossa asuu 38 henkilöä. Viisi perhettä, neljä pariskuntaa ja kolme yksinasuvaa, minä mukaan lukien. Voisi sanoa, että minä tiedän naapureistani kaiken.

Joka aamu herään kello kuusi, juon aamukahvin ja kävelen rappuni alimpaan kerrokseen odottamaan postinjakajaa. Alimmassa kerroksessa ovat koko talon postilaatikot. Kun postimies on jakanut postit ja lähtenyt, alan tutkia muille saapuneita kirjeitä. Valitettavasti en ole keksinyt keinoa avata niitä niin, etteivät muut sitä huomaisi. Olen kuitenkin vuosien varrella kehittynyt hyvin taitavaksi salapoliisiksi ja pystyn päättelemään paljon jo pelkästä kirjekuoresta ja esimerkiksi postileimasta. Virtaselle tuli jo toinen kirje verovirastosta tällä viikolla. Hän on luultavasti yrittänyt veropetosta. Lampinen puolestaan taitaa harrastaa jotain muuta hämärää, sillä ei ole saanut vielä yhtäkään kirjettä tällä viikolla.

Kun postit on tarkastettu, menen ruokkimaan kissani. Kaikki kahdeksan odottavat minua oven takana. Annan niille silakanpäitä ja syön itse yhden. Nauttiessani kalaherkkuani kuulen töminää yläkerrasta. Hakkaan luudalla kattoon niin kauan, että musiikki lakkaa. Kun olen päässyt tästä ongelmasta eroon, kuulen meteliä ulkoa. Paholaisen lapset leikkivät siellä. Minä menen parvekkeelle ja heitän lapsia kissoilla. Lapset juoksevat karkuun ja minä olen tyytyväinen. Käyn keräämässä pihalta kissat ja kannan ne takaisin sisälle. Kun MINÄ olin nuori, niin me hiihdimme kouluun ja leikimme käpylehmillä.

Puhelimeni piippaa ja sen näyttöön syttyy valot. Otan sen käteeni ja se alkaa täristä ja pitää ärsyttävää ääntä. Koetan ravistaa puhelinta, mutta ääni ei lopu millään. Hakkaan sitä seinään, mutta se ei lakkaa soimasta. Minä menetän hermoni ja heitän sen vessanpönttöön ja vedän. Kuulen äänen yhä vaimeana jossain putkistossa. Kyllä kaikki vaan oli silloin paremmin kun ei ollut puhelimia.

Illalla katson Onnenpyörän ja kudon sukkaa.

4 kommenttia:

  1. Kiva äkäinen mummeli! :) Minusta toit hyvin esille tarinassa pelkästään sen mitä pyydettiin: kuvailemaan ihmisen ikää. Empäs tohon paljon muita lisätuntomerkkejä keksi.

    VastaaPoista
  2. Päähenkilön ikä (n. 70 v) paljastuu hyvin.
    Teksti oli hauska. Ehkä kissojen heitteleminen on vähän ylilyönti muuhun tekstiin nähden.

    VastaaPoista
  3. Höperö naapurikyttärimummo! Tuo kissojen heittely meni multakin vähän ohi, mutta muuten pystyin kuvittelemaan kaiken muun elävästi mielessäni.

    VastaaPoista
  4. Yhdyn muihin, sillä teksti oli hauska ja iän sai helposti selville pelkän kuvauksen avulla. Jos itse olisin ollut siellä pihalla leikkimässä, olisin varmasti pelännyt kyseistä mummoa.

    VastaaPoista