1990-2010

Ensimmäiset kirjoitukseni olivat joululahjatoivomuslistat, jotka muistuttivat joulu toisensa jälkeen toisiaan: ”elävä koira, elävä kissa, elävä hamsteri, elävä hiiri” Elävä-sana täytyi laittaa aina eteen, jotta joulupukki tajuaisi, että haluaisin oikean hamsterin, en sitä lelu-hamsteria. Lisäksi listaan piti lisätä kaikki mahdolliset eläimet, jotta minulla olisi paremmat mahdollisuudet saada edes jokin niistä. Ei se joulupukki mitään sitten koskaan tajunnut ja äitikin osti elävän koiran vasta sitten kun muutin pois kotoa. Kun sitten lopulta tajusin, ettei joulupukki tuo minulle elävää hiirtä, saati sitten kissaa, tyydyin pehmoleluihin.

Ensimmäinen todellinen mestariteokseni sininen vihko, johon listasin kaikki pehmoleluni, barbieni, pikku-ukkoni ja sun muut. Kun kaikki lelut oli listattu, aloin listata kirjoja, videokasetteja, huonekaluja, astioita ja mitä tahansa satuin kodistamme löytämään. Olin tietysti hyvin älykäs lapsi, eli listaamiseen oli hyvä syy: Pelkäsin kovasti tulipaloa, ja sitä, että tulipallossa kaikki rakkaat Muffeni ja Bambini palaisivat poroksi. Äiti kuitenkin kertoi, että jos tuli polttaisi talomme, vakuutusyhtiö varmasti korvaisi meille uudet tavarat palaneiden tilalle. No mistäs muualta vakuutusyhtiö selvittäisi mitä meiltä on palanut, kuin minun sinisestä vihostani??!! Silloin en ilmeisesti vielä osannut deduktiivisesti päätellä, että vihko on paperia ja että se paperi on palavaa, jotenka se vihko kärtsäisi samalla tavalla tulipalossa kuin kaikki lelunikin.

Osaan siis listata asioita. Olen harjoitellut sitä pienestä asti. Monen vuoden harjoittelu on selvästi tuottanut tulosta. Osaan nyt kertoa mitä minulla on ja mitä haluaisin saada. Joulupukkiin en enää usko, enkä pelkää tulipaloa niin kovasti. Ja tiedän että paperi palaa, joten en listaa omistamiani asioita enää.

Joulupukille kirjoittaminen oli kivaa, samoin vakuutusyhtiölle. Kirjoittamisesta katosi kuitenkin ilo, kun ylä-asteella ja lukiossa opiskeltiin pilkkusääntöjä ja oikeinkirjoittamista. Kun punakynää oli jokaisessa esseessä, jonka kirjoitin, en edes jaksanut enää yrittää. Kirjoittaminen alkoi olla liian pakonomaista ja siinä oli liikaa sääntöjä. Säännöt tekevät asioista tylsiä, joten lopetin kirjoittamisen. Kirjoitushistoriani ei siis ole kovin pitkä tai värikäs. Nyt on kuitenkin hyvä aika aloittaa, sillä minun ei tarvitse enää huolehtia kaikista kirjoitusvirheistä, koska minulla on Word.